HE'S ALIVE!

Buongiorno rakkaat ystavat, taalla ma espressokupposen ja mozzarellatomaattischiaccian (OMNOM!)  aarelta kirjoittelen mafiosoviikset vapattaen! tai no, unohdetaan ne viikset. Ulkona on natti ilma ja mulla ratkeaa leukapielet kohta tahan leipaan (talle tuli hiukkasen kokoa). Ajattelin kertoa teille nyt hieman elamastani taalla nain yleisestiottaen, etta saan senkin pois alta ja voin jalleen lopista tanne realistisessa ajassa hopinoitani!

kylla, otin taman kuvan mielikuvituskamerallani...! (kiitos google)

Saavuin paikanpaalle siis lauantaina yolla raskaan paivan jalkeen ja heti lentokoneesta astuttuani koin lamposhokin, noin kymmenisen astetta lamminta enemman ko suomessa. ja taalla oli viela yo. Kuten jo eilisessa postauksessani kerroin, matkalaukkuja ei kuulunut ja sainkin ne eilen vasta perille. Vaatteet oli litimarkia ja pikkusiskon tekemat piirrustukset pilalla, ei voi muuta ko kiitella oikein kovasti. Mutta onneksi tuli edes perille. Mina asun 1920-luvulla rakennetussa kerrostalossa Gabriellen ja Eleonoran, seka 14-vuotiaan kuuron dalmatialaisen Argon ja Saapasjalkakissan (en tieda hanen nimeaan, mutta on aivan kuin ilmetty Shrekin kisuli! Viihtyy jostain syysta meikalaisen vieressa) kanssa, mutta en nae naita ihmisia paljon ollenkaan, joten on kuin asuisin yksin. Taalla on muutenkin kaikki rakennukset vanhoja ja ruskeita. Miksi ihmeessa ne on ruskeita!? Sisalla kaveliksitaan kengat jalassa eika vaivauduta menna ulos asti tupakalle, siihen meikan on jotenkin hankala tottua. Varsinkin ko yhdella parvelleella ollessa alhaalla nakyy persikkapuu! (Meikaa allottaa ko taalla on niin paljon oliivipuita, hyi en tykkaa)

En ole viela paassyt kaymaan vanhassa keskustassa koska en ole kerinnyt. Viitsinyt? Okei, en ole uskaltanut lahtea yksin hortoilemaan. Lahiymparistossa osaan jo liikkua suht reippaasti ja yksi lempparipaikoistani on tassa lahella oleva pulupuisto. Tai siis enhan mina tieda mika se puisto oikeasti on, mutta ainakin siella on paljon kyseisia otuksia. Taalla on joka kulman takana leipomoita tai gelato-kojuja, ja en voi sanoin kuvailla miten uskomatonta tavaraa niista saa, huhhuh! Ja mahan oon yleisesti niin eteva, etta bonzornot sun muut lahtee jo sujuvasti asioidessa. Sateisina paivina, kun ulkona olo on verrattavissa hoyrysaunassa istumiseen, hengailen sisalla pohdiskellen mielenkiintoisia asioita. Mikaan ei pirista sade paivaa Firenzessa kuin Maarit Salinin ja Ismo laitelan seksikohtaus. Terve!

Nyt on kaiken kaikkiaan vahan sellainen fiilis etta jaan tanne pysyvasti. Mutta en vapaasta tahdostani. Ja todennakoisesti multiin. Nakisitte taman liikenteen, jotain ihan jarkyttavaa! Tama tuhansien skoottereiden maa!

Enpas taida enempaa laryta tahan silla tekstia on jo riittamiin. Olen todella onnellinen kuvattomuudesta, mutta jospa asia korjaantuisi jotenkin. Ja loppuun viela nain asiasta kukkaruukkuun; eilen tuli palautetta etta blogini on epaselva ja fontti hankalaa lukea, onko teidan mielestanne nain? Silla jos on, pyrin hetimiten korjaamaan vaaryyden !

Loppuun viela rakkauskappale, nostakaa jalat poydalle, hollatkaa slipoverinne kaulusta, juokaa kuppi kahvia ja kuunnelkaa kipale! Rakkautta teille taalta paljonpaljonpaljon! xoxoxo

P.S. Otsikon tarina tiivistettyna; Albert Einstein kaveli vastaan kadulla, meinasin tukehtua. Pyysin hanta yhteiskuvaan mutta puhelimesta oli akku loppu. Jamppa vaan naureskeli etta eipa ollu ensimmainen kerta. Mika yhdennakoisyys!