Goodbye Florence

Milloinkohan ma nousen tasta pystyyn?
Ma olen sellainen surija, etta ensin olen haamu-vaiheessa; en pysty syomaan enka nukkumaan ja oikeastaan kaikki on 'ihan sama'. Sen jalkeen alkaa sellainen vaihe, missa piilotan kivun ja pidan kivaa, tai lahinna olen pitavinani ja touhuan paljon kaikkea. En tieda onko se hyva, mutta se on minun tapani kasitella haavoja. Tallahetkella olo on oksettava, tunnen vielakin liikaa. Haamukipua. Tunnen sen ihmisen hengityksen ja kosketuksen ihollani, haistan hanet, vaikka olen istunut suihkun lattialla tunteja menneiden paivien aikana. Mustelmat vartalossa haviaa, hampaanjaljet poskessa haviaa, mutta miten kauan kestaa, etta asiat paan sisalta haviaa?

Onneksi aamulla lahtee lento, onneksi paasen pois taalta. Onneksi pian paasen rakkaiden seuraan, paasen katsomaan heidan arkeaan, huomaamaan, etta elama jatkuu. En halua, etta minua hyssytellaan tai voivotellaan, koska haluan vain unohtaa, etta siihen olisi mitaan aihetta. Haluan vain mahdollisimman pian pyyhkia taman asian mielestan ja kuvitella ettei sita ikina tapahtunutkaan.

Ensimmaiseksi kun paasen kotiin, todennakoisesti nukun. En ole nukkunut kolmeen paivaan kuin muutaman tunnin yhteensa. Seuraavaksi, olen kiitollinen siita, etta naen kaikki, silla se ei ole enaa niin itsestaanselvaa, etta istun siina heidan kanssaan. Sen jalkeen, aloitan pikkuhiljaa hommaamaan elamaani takaisin, pala palalta. Odotan, etta paasen laittamaan villasukat jalkaan ja syomaan fazerin sinista Miimin kanssa, odotan, etta voidaan istua siina sohvalla katsoen Frendeja, niinkuin mitaan ei olisi ikina tapahtunutkaan. Odotan, etta haistan ensimmaista kertaa pitkasta aikaa pakkasen. Odotan, etta paasen kavelylle koirani kanssa. Odotan sitakin, etta aiti komentaa tyhentamaan tiskikoneen, tai valittaa kun en ole siivonnut kunnolla jalkiani. Olen niin kiitollinen, etta minulla on paikka kotona.



Haluan tassa lopussa korostaa motiivejani kertoa taman asian nain avoimesti teille; Mina en halua, etta kenellekkaan kay nain. Mina olin tyhma, mina lahdin ulos pimealla yksin. ALKAA TE OLKO TYHMIA! Kuten jo alussa totesin, mina en kaipaa voivotteluja enka hae saalia, mina kaipaan sita, etta minut revitaan arkeen takaisin.



Viimeisen kerran; Hyvaa yota taalta italian lammosta.